Perhe · Sisustaminen · Taloprojekti

Kuukaudessa tapahtunutta.

Alkaa tuntumaan jo itsensä toistelulta tämä, mutta… viikot ne vaan vierivät ja yhtäkkiä huomaan, etten ole kirjoittanut mitään kuukauteen. Huomenna on jo marraskuu. Minua ärsyttää kellojen siirtäminen ja ulkona oleva harmaus ja pimeys. Eilen kun satoi jääkylmää vettä vaakatasolla ja hain pojan tarhasta, mietin miten tätä taas jaksaa koko talven. No, onneksi joulu on tulossa, jotain kivaa sentään.

CE080E4F-222E-4A07-B3F5-DC6C67C2551DCA3A856A-1ED5-4119-BE48-68CB5F3860B6

A on ollut nyt puolitoista viikkoa Norjassa Trident juncture 2018 sotaharjoituksessa. Hän on sellainen oikea isänmaantoivo ja lähti vapaaehtoisena reserviläisenä sinne. Saas nähdä tuleeko hän ylikessuna takaisin toisen puolentoista viikon päästä. Meillä on mennyt hyvin kotona pojan kanssa, vaikka toisin luulin. A:lla on ilmeisesti ollut kovempi ikävä kuin minulla. Poika välillä kyselee pappansa perään. Olen saanut rauhassa tehdä koulutöitä, ja nytkin olisi ruvettava hommiin kurssin viimeisen suuren tehtävän kanssa. Olen myös mennyt nukkumaan ajoissa, kun ei ole sitä toista siinä vieressä tuijottamassa netflixiä. Vähän on käyty kavereiden kanssa juhlimassa, kamala biletysfiilis kokoajan 😀 hauskaa on myös ollut se, että olen onnistunut käymään suht säännöllisesti ratsastamassa ja minulla on allani uusi tuttavuus nimeltä Azucarada, nuori ja kokematon ponitamma, jonka kanssa yhteinen sävel alkaa löytymään. Kunhan rakas mieheni kotiutuu, voin alkaa käymään vielä useammin treenailemassa Adan kanssa, kun ei tarvitse miettiä lapsenvahtia.

242290A3-160D-45CB-928D-4953DDA35BE8CED301DD-7E4C-460D-90F2-9192B75C5496

Kotona on tapahtunut ja tapahtumassa muutamia kivoja juttuja. Verannan väliovi on paikallaan, nyt se täytyy vielä maalata. Ei siitä kyllä lämmin tullut vieläkään, mutta ei sentään täysin jäädy kun kävelee yläkertaan. Rappujen alla olevaa komeroa ei ole millään lailla eristetty, joten ei siinä tuplaikkunat ja väliovet taida auttaa tarpeeksi. Yläkerran aula on pysynyt lämpimänä. Sain vihdoin tilattua valaisimen, verhot ja matot meidän makuuhuoneeseen, joka on jäänyt aikalailla kesken inspiraationpuutteen takia. Se on näyttänyt niin tyhjältä ja kolkolta, mutta asian varmasti korjaa yllä mainitut asiat.

1E875687-6609-4075-8345-9F4A37A4526204D6E124-7791-4F6A-8DEF-430A657020B5

Parin viikon päästä meille muuttaa piano, Alexander Herrmann, Sangerhausen-mallinen yksilö, josta sukulainen tahtoo päästä eroon. Ollaan tässä pohdittu, mihin saamme sen mahtumaan, ja uskokaa tai älkää, mutta kyllä se olohuoneeseen on tulossa. Seuraavaksi onkin vuorossa joulukoristeiden miettiminen, juuri huomasin, että Ikean joulutori on avoinna. Sinne siis. Ennen joulua koittaa myös pojan 2-vuotis synttärit, joita tietenkin juhlitaan meillä kotona. Kaikenlaista pientä ja suurta tässä on meneillään, ja jos itseni tunnen niin kirjoitan seuraavan kerran joskus joulukuussa 😀

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s