Perhe

Hei hei ystäväiseni.

982E14D3-3295-4B45-AD09-6D2086EB445E

Maailman rakkain Ravanani on viime maanantaina saanut uuden omistajan ja kodin Hollannista. Kerroin syksyllä siitä, kun hevonen lähti vuokraajan kanssa Hollantiin pariksi kuukaudeksi. Aika siellä venyi hieman pidemmäksi ja ehdimme An kanssa käydä siellä moikkaamassakin tammikuussa. Tuolloin tiesin, että se saattoi olla viimeinen tapaamisemme koska olin päättänyt laittaa Ravanan myyntiin.

Tähän päätökseen oli monia syitä. Lyhyesti sanottuna kuitenkin aika ja raha. Hevosenpito on vaativaa. Sen luona on käytävä joka päivä. Ellet itse pääse 7 päivää viikossa, on ehkä löydettävä vuokraaja joka haluaa jakaa hevosen kanssasi. Hyvän ja sitoutuneen vuokraajan löytäminen tuntuu joskus mahdottomalta. Onneksi tämä viimeisin on ylittänyt kaikki odotukseni. Häneen on voinut luottaa joka asiassa ja olen hänelle todella kiitollinen. Ilman häntä en olisi voinut pitää edes osuutta Ravanasta pikkuvauva-arjen aikana. Loppupeleissä suurin vastuu hevosesta on kuitenkin omistajalla, ja huoli siitä mitä teen kun vuokraaja lähtee opiskelemaan painoi vähän väliä mieltä. Jos en löytäisikään uutta hyvää vuokraajaa? Jos meillä ei olekaan tallipaikkaa enää syksyllä? Jos hevonen kaiken muun lisäksi olisikin liikaa?

Mitä talouteen tulee, niin hevosenpito on myös kallista. On tallivuokraa, kengitystä, eläinlääkärikuluja, vuosimaksuja, valmennusmaksuja ja varustehankintoja. Puhutaan helposti 500-1000€/kk. Minun alan palkat eivät päätä huimaa, mutta tähän asti olen jostain raapinut rahat kasaan, ja tinkinyt jostain muusta. Enkä ole päässyt valmentautumaan ja kilpailemaan niin paljon kuin olisin tahtonut. Nykyään on myös lapsi ja omakotitalo, joten tilanne on vielä hankalampi.

Sain Ravanan yhdeksän vuotta sitten 17-vuotiaana ja ostimme sen ratsastuksenopettajaltani. Se oli haaveideni täyttymys. Olin ihaillut sitä jo pitkään. Minulla oli paljon opeteltavaa nuoren ja hurjan Ravanan kanssa. En kuitenkaan koskaan pelännyt Ravanan selässä, vaikka joskus vähän lujaa mentiinkin. Kahdentoista vuoden ajan olen ollut hevosenomistaja, ja Ravanan omistaja yhdeksän. Ennen sitä oli vuokrahevosia. Tallilla käyminen on ollut osa arkeani lapsesta saakka. Olen kasvanut sen kanssa. Talli on aina ollut paikka, jossa muut murheet unohtuvat. Tai sitten paikka, jossa niitä pystyi kavereiden kanssa puimaan jos halusi. Mitä lie mieshuolia silloin nuorena oli.. 😀

3241628C-BD75-44F2-8186-9C355BF29E01

Kesäisin toimme hevoset laitumelle meille kotiin, aivan nykyisen talon lähelle. Täältäkin on niin mahtavia muistoja kun maastoilimme ympäri kyliä. Kerran hevoset karkasivat vanhempieni sähläilyjen takia ja sain metsästää niitä kauraämpärin kanssa. Suurin osa ystävistäni ja sukulaisistani ovat päässeet tutustumaan hevosiin ja kokeilemaan ratsastusta. Olen vienyt myös tukinuoriani- ja lapsiani paljon tallille.

Aurinkoisina pakkaspäivinä teimme maastolenkkejä ja laukkasimme niin että kyyneleet jäätyivät poskille ja varpaat olivat tunnottomat. Kerran Ravana heitti minut selästä keskellä metsää ja juoksi yksin kotiin tallille. Sain tarpoa lumihangessa kunnes löytyi sopiva kivi jonka päältä hyppäsin kaverin hevosen pyllylle. Vedimme myös suksia hevosen perässä, tässä Ravana oli hyvä! Hiihtäjä vähän jarrutti vauhtia.

Kilpailemisen aloitimme heti ensimmäisellä kaudella helpoista luokista. Sitten pikkuhiljaa vaikeampiin sekä koulu- että esteratsastuksessa. Ehkä meistä olisi ollut vielä enempään, mutta minun itsenäistyessä ja alettuani maksaa hevosesta itse eivät rahat riittäneetkään säännölliseen valmentautumiseen. Ilman kunnon valmennusta on typerää ja jopa vaarallista lähteä koittamaan onneaan liian suurille radoille. Tyydyimme siis siihen tasoon mihin ylsimme vähän vähemmällä valmentautumisella. Kilpaileminen on aina ollut hauskaa. Minulla on mielestäni hyvät hermot ja kilpailuvietti. Harvoin lähdin hakemaan kisoista ns. hyvää mieltä, vaan hyvää sijoitusta. Monta on tullutkin vuosien varrella. Ravana on ketterä ja nopea. Sen sai vuoroa odottaessa usein ohjata päin kentän aitaa, että pysyisi pöksyissään. Sitä energian määrää allani ja tunnetta omassa kropassa en unohda ikinä. Kuin hevonen nousisi suoraan ylös ilmaan hetkenä minä hyvänsä ja lähes räjähtää innosta päästä hyppäämään. Tai palkintojenjaossa ennen kunniakierrosta. Siellä meno saattoi joskus yltyä vähän liian hurjaksi! 😀 hankin heti 18-vuotiaana pikku e:n, jotta pystyin itse vetämään hevosen kilpailuihin. Niin monta hauskaa muistoa kisareissuilta kavereiden kanssa, se tunnelma ja jännitys. Viime vuosina kisaaminen jäi vähälle. Pari-kolme kilpailua vuodessa. Mutta oli sekin jotain. On se kilpaileminen loppujen lopuksi ollut vain huvin vuoksi, eikä mitään verenmakusuussa- touhua. Piti homman jännittävänä.

36ecdf09-2a4b-4f15-8189-3c20612fdc28-e1522345490863.png

Kuului melkein jokapäiviäiseen ohjelmaan lähteä tallille heti töiden jälkeen, tai viikonloppuna kun heräsi. Kaipaan sitä paljon, aikaa kun hevostelu kuului arkeen. On näihin vuosiin tottakai mahtunut myös huolia ja väsymystä. Pimeinä ja märkinä marraskuuniltoina ei ollut kovin houkuttelevaa lähteä tallille. Varsinkaan aikoina ennen autoa kun piti mennä mopolla. Huhhuh. Tai jos hevonen alkoi yhtäkkiä liikkumaan oudosti ja piti yrittää selvittää missä vika. Muutama suurempikin haaveri on käynyt, mutta onneksi kaikesta on selvitty. On tämä varmasti tehnyt sinnikkääksi ja opettanut mitä vastuunkantaminen ja sitoutuminen tarkoittaa. Puhumattakaan liikkumisen ilosta (mitä minun on hieman vaikea löytää esim. salilta). En tiedä parempaa hyötyliikuntaa kuin lannanluonti. Muutama kärryllinen on ehtinyt vuosien saatossa muodostua. Ja se, joka luulee ettei ratsastus ole liikuntaa on tervetullut katsomaan, miltä ratsastaja näyttää kunnon koulutreenin jälkeen!

Vaikka mieli on haikea ja kyynel silmässä tätä kirjoitan, olen silti helpottunut siitä että Ravana on uudessa kodissa. Se saa siellä kaiken mitä se tarvitsee. Ja minulle jää muistot. Säilön ne kaikki syvälle sydämmeeni ja olen niin kiitollinen siitä kaikesta, mitä Ravana minulle antoi ja opetti. Se oli suurin unelmani ja ylpeydenaiheeni niin monen vuoden ajan. Kuin minulle luotu, tumma tulisieluni. Voisinpa elää parhaat hetket uudestaan. Ehkä näemme vielä jossain, rakas Ravana ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s