Taloprojekti

Laajennusosan piirrustukset.

Laajennusosan ja alakerran piirrustukset ovat vihdoinkin saapuneet! Perästä tulee vielä yläkerrankin piirrustukset, koska koko talosta ei ole löytynyt mitään aikaisempia virallisia piirrustuksia.

Suunnitteluvaiheessa meinasi mennä mönkään siinä mielessä, että piirtäjä oli käynyt katsomassa ja mittaamassa remppamiehen ja isoisäni kanssa ilman että me tiesimme asiasta.. Jälkikäteen isoisäni taisi tajuta tämän olleen virhe, koska minulla oli hieman mielipiteitä heidän suunnitelmanmuutoksistaan. Eräs maanantai ajoin huvikseni heidän kautta kauppareissun jälkeen kysyäkseni milloin kaupungin herra oikein saapuu katsomaan taloa. Vastaukseksi sain, että hän kävi jo viime viikolla! Tämän jälkeen eteeni tuotiin piirrustuslehtiö, johon oli sotkettu alustavat piirrustukset. Ja ne näyttivät hiukan erilaisilta kuin mistä aikaisemmin oli ollut puhe. Katsokaas, remppamies ja piirtäjä olivat todenneet, ettei neljän metrin levyiseen laajennusosaan mahdu erillistä eteistä/kodinhoitohuonetta, kylpyhuonetta, saunaa ja wc:tä. Joten he ajattelivat yhdistää nämä kaikki yhdeksi suureksi tilaksi?! Tässä vaiheessa minulla nousi verenpaineet hurjiin lukemiin, mutta onnistuin rauhallisesti sanomaan ettei semmoinen oikein ole kiva ratkaisu. Toisen sisäänkäynnin koko idea kun on saada kunnollinen arkieteinen, missä säilyttää ulkovaatteita ja kenkiä, mitä käytetään nimenomaan arkena, eli käytännössä aina. Kesäisin ehkä käytettäisiin pääsisäänkäyntiä, plus tietenkin vieraat. Ei kuulostanut mielestäni kovin hyvältä idealta, että kotiin tullessa kauppakassien ja lapsen kanssa toinen istuu pöntöllä tai seisoo suihkussa. Että heipähei vaan, tervetuloa kotiin! 😀

Pointtini ymmärrettiin, ja luvattiin soittaa piirtäjälle. Annoin hänelle luvan soittaa myös minulle, joka ehkä osasin paremmin selittää miksi tietyt asiat (kuten SEINÄT) ovat minulle tärkeitä. Jos neljä metriä oli rajana, niin okei, sitten mietimme jotakin erilaista ratkaisua, mutta tämä yhdistetty monitoimihuone ei ollut oikein mieluinen. Onneksi olemme tyytyväisiä lopputulemaan, joka on jonkin sortin kompromissi. Kokonaan erillisiksi huoneita ei siis saatu, mutta nyt ne ovat järkevästi hieman etäällä toisistaan, eikä suihku tai pönttö ole ensimmäinen asia minkä näkee kun astuu ovesta sisään.

Piirrustuksista poiketen, suihku siirtyy makuuhuoneen puolen seinälle, ja niitä tulee kaksi. Saunan ja suihkutilan välinen seinä on puoliksi lasia. Jos haluamme, voi suihkutilan eteen tehdä pienen seinän tai miettiä liukuoviratkaisua tms, mutta sitä mietitään sitten. Mutta tässä ne siis ovat, talomme alakerran piirrustukset! Kaivinkone saapunee lähiviikkoina ja sitten työt alkavat! 🙂

 

homo

2 thoughts on “Laajennusosan piirrustukset.

  1. On kyllä mielenkiintoista nähdä miten laajennusosa yhdistyy vanhaan rakennukseen, erityisesti kattomaailman osalta, varsinkin kun teillä on vielä noin hieno mansardikatto. Joko teillä on julkisivupiirustuksia?

    Like

    1. Heitimme ilmoille projektin alussa, että ylös pitäisi tehdä kolmas huone, jotta katosta saisi samanlaisen edestä ja takaa. Olisi vaan tullut aika kallis kolmas huone, joten tätä ei lähdetty toteuttamaan..
      Julkisivupiirrustuksia ei ole, ainakaan vielä.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s